MirjamiParant

Koirani lähes kuoli

Lauantaiaamuni kompuroinnit varoittivat minua ylenpalttisesta optimismista. Kahvinkeitolla aloitin, vesi, suodatinpussi, vanha pois sijoiltaan ja samassa eilisen porot levittäytyivät kauniiksi ruskeaksi matoksi jalkojeni juureen. Samalla varpaani löysi lattialla joulusta saakka lojuneen kuusen neulasen. Silti olin hilpeällä tuulella, laulelin. Saunoin. Valmistauduin klo 14.00 teatteriin Espoon Revontulentielle. Kuka pelkää Virginia Wolfia - elokuvan olin nähnyt vuosia sitten. Teatteriesityksenä saman halusin nähdä.

Kello 10.38 annan pikku Mandilleni (parsonrussellinterrieri) hänen herkkuaan paistettua broileria, jossa on pieni, sievä luu mukana. Mamman lilla saa nyt vähän herkutella, nami, nami!  Hetken kuluttua kuulen koirani kakovan jotain kurkustaan. Mitään ei tule ulos ja kakominen jatkuu. Arvasin, luusta on jäänyt jokin sirunen kiinni, takertunut ruokatorveen. Koskaan ei aiemmin, ei koskaan. Kuuntelen koiran hengitystä, kahdeksanvuotias parsonini on rauhallinen.

Lähden koiran kanssa läheiselle Arkki -eläinlääkäriasemalle. Kiinni! Palaan kotiin ja soitan Viikin eläinlääkäripäivystykseen. Puhelimeen vastaan opiskelija, jolle selitän tilanteen. Hän toteaa, että ei osaa neuvoa, mutta kysyy asiantuntijalta. Hetken kuluttua hän palaa ja toteaa, että voitte antaa koiralle parsaa, sen pitäisi irrottaa luu ja saattaa se turvallisesti peräsuolen kautta poistumaan ajallaan.

Lähden pikaisesti lähiruokakaupasta etsimään parsaa, mielessäni huoli. Eihän Mandille kelpaa mikään parsa, miten ihmeessä saisin sitä syötetyksi. Toimin kuin robotti. Parsapurkin kansi auki, naps. Haju lemahtaa, nostan yhden huikulan lautaselle ja yritän pilkkoa mahdollisimman pieneksi. Ujutan sormella koiran suuhun olemattoman vähän. Tajuan, tämä ei toimi. Yritän parafiiniölyjä struutalla. Ei auta. Kakominen jatkuu, koiran takamus tärisee.

Perun teatterin.

Etsin netistä päivystäviä eläinlääkäriasemia. Jihuu, Viherlaaksosta löytyi. Soitan, olen toiveikas. Kello on 11.06. Kerron tilanteen. Ystävällinen tyttömäinen ääni ilmoittaa, meillä ei ole tähystyslaitteistoa. Jos luu on näkyvillä, voimme sen poistaa. Yritän katsoa koirani nieluun, kieli on edessä, mitään ei näy.

Siis Viikkiin. Matkaa on noin 30 kilometriä, Kehä 1, ikävää ajeltavaa.

Kello 12.15 astelemme päivystykseen. Mandi oksentaa heti sisälle päästyämme keltaista mönjää. Toiveikkaana jo pohdin, ehkä sittenkin se luuhirviö poistui.

Ilmoittaudumme. Vastaanottovirkailija on ystävällinen, hän kysyy tarpeelliset tiedot tässä vaiheessa. Odotustilassa on useita vakavailmeisiä kansalaisia. Tiedustelen, kuinkahan kauan tässä menee. Vaikea sanoa, meillä on vain yksi päivystävä lääkäri. Toimepiteet vievät aikaa. Teitä ennen jonossa on kolme. Niin ja hätätapaukset ohittavat. Varaudun siis pitkään odotukseen, mutta lohduttaudun samalla - Mandilla ei ole hengenvaaraa.

Aikaa on vierähtänyt noin kolmisen tuntia. Tuona aikana ovesta astelee uusia asiakkaita. Onneksi eivät näytä paniikkiasiakkailta. Istuskelen Mandin kanssa penkillä, hän pysyy levollisena. Luunsiru ei ahdista, kun ei liiku.

Luoksemme tulee pieni ruskeasilmäinen tyttö, iältään ehkä seitsemän. Katsoo ensin minua ja toteaa sitten - Sinulla on kaunis koira. Kiitos! Tuntuu mukavalta kuulla. Kerron, että Mandi täyttää pian kahdeksan, johon hän toteaa olevansa myös kahdeksan. Suloinen lapsi. Keskustelemme. Hänellä äiti taustalla, joka myös pistäytyy meitä tervehtimässä. Heidän kissaansa juuri hoidetaan. Kissa on sinulle rakas, sanon, tyttö nyökkää.

Meidät kutsutaan.

Kandiharjoittelija kyselee koirani historiaa, rokotuksia, madotuksia ym. Hieman nolona annan hänelle Mandin rokotuskirjan ja totean, että on siellä jotkut vissiin vanhentuneet. Ei hän moralisoi, toteaa, että täällä nämä kysymykset esitetään. Hyvä niin!

Palaamme Mandin kanssa odotushuoneeseen. Sillä välin tilaan on tullut vanhempi pariskunta, joka toimi saattajana pienen pienelle koiralle, joka on ripuloinut keskiviikosta saakka. Koiran omistajat ovat matkoilla, koiraa hoitaneella ei ollut autoa, joten pariskuntaa pyydettiin apuun. Keskustelemme. He ovat sympaattisia, pitkään jo eläkkeellä olleita, aktiivisia. Itsellään ei ole lemmikkejä. Auttavat vapaaehtoisina. Myös heillä oli liput teatteriesitykseen, tosin toisaalla kuin minun. Eivät moista harmitelleet. Tämä tehtävä oli tärkeämpi ja toivottavasti koiran henki pelastuu.

Lopulta Mandi noudetaan. Kuluu epämääräisiä minuutteja, mielessäni arvelen, että n. 15-20 minuuttia. Eläinlääkäri kertoo sitten minulle, mitä nyt seuraa. Olivat yrittäneet tarjota ruokaa, Mandille ei kelvannut. Liikkuminen aiheutti edelleen kakomista. Ainoa tapa selvittää tilanne on ottaa röntgenkuvat.

Menemme jälleen odottelemaan odotustilaan. Vanhempi pariskunta on jo poistunut. Koira saattoi jäädä tiputukseen nestehukan vuoksi. Uusia odottajia on saapunut. Ihmiset seuraavat tarkkaan jokaista liikettä. Jos ilman näkisi tunnesavuna, voisi sieltä tunnistaa runsaasti epätoivoa, itkua, ahdistusta lemmikkinsä kohtalosta mutta myös, miten selvitä maksusta. Itse en uskaltanut edes mennä katsomaan arkitaksoja. Tosin, en olisi jaksanutkaan.

Lauantaisin Viikin hinnat nousevat 50 %:lla ja lauantaina kello 18.00 jälkeen 100 %:lla.

Viikki on yliopistollinen eläinsairaala, eli valtion varoilla toimiva. Viikki on myös ainoa päivystysklinikka viikonloppuisin Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten asiakkaille.

Lopulta Mandi viedään röntgenkuvattavaksi. Kävelemme pitkiä käytäviä, uupuneita askeleita. Olemme väsyneitä, Mandi ja minä. Kuvauksessa avustan säde-estoliivein varusteltuna ja pientä koiraani rauhoitellen. Kuvien ottaminen onnistuu, sillä koirani on jo riittävän rauhallinen vastustellakseen.

Jälleen odottelua. Kello 17.40 saan vastauksen röntgenkuvista. Ruokatorvessa näkyy luuta muistuttava, jonka voimme poistaa tähystäen. On mahdollista, että luu on rikkonut sisäelimiä ja Mandi tarvitsee suojalääkityksen tähystyksen jälkeen. Olemme kutsuneet taustapäivystäjän, joka tulee tänne puolen tunnin kuluttua. Sillä aikaa valmistelemme Mandin. Tippakanyyli jalkaan, kivunestoa ja nesteytystä. Nukutus tehdään kaasuttamalla.

Te voitte lähteä kotiin, ilmoitamme, kun toimenpide on valmis ja Mandi alkaa heräillä. Luotan näihin hyvin koulutettuihin (mun näkökulmasta nuoriin) lääkäreihin. On hienoa, että lemmikit saavat erinomaista hoitoa.

Saan soiton klo 19.46 ja lähden ajamaan erittäin kehnossa kelissä. On pimeää, räntää valuu taivaalta, valot riittävät vain pätkään tietä. Saavun Viikkiin. Minua tervehditään jo kaukaa hymyllä. Maksuselvitykset tehdään heti. Lasku on 1100 euroa. En järkyttynyt, olin helpottunut, sillä minua varoiteltiin jo 1400 euron kuluilla. Mandilla ei ole ollut vakuutusta koko elinaikanaan. Kun yritin saada vuosi sitten vakuutuksen, sain vastauksen, että 7-vuotta täyttäneille koirille emme anna vakuutusta.

Tähystyksessä löytyi luu, joka irtosi helposti. Sain luun mukaani pienessä purtilossa. Laitoin siihen hinnan, 1100 euron timantti. Mandi elää ja voi hyvin. Ei enää koskaan luita ruuaksi.

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Eläinten hoidon kustannukset ovat karanneet kansalaisten kukkaron tavoittamattomiin. Tästä hyötyy nyt Lindorff, joka tarjoaa erämaksua, hyvällä korolla.

Onneksi on erämaksu mahdollisuus. Ei minulla ole noin valtavia summia tililläni.

Tulee mieleeni, mitä sitten, jos joku ei pysty maksamaan, jolla ei ole luottotietoja ja hoidot on tehty.

Eläin tuskin jäisi pantiksi?

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Kolmen vuoden takaista tarinaa lukiessani, samat tunnelmat pärähtävät aisteihini.

Suomessa eläintenhoidon kustannusten ylihinnoitteluun on saatava muutos.

Maassamme on n. 700.000 koiraa, joiden hoitokustannuksista yksityiset eläinlääkäripalvelut tekevät miljoonabisnestä.

Eläinten omistajat, joilla ei ole varaa hoidattaa lemmikkejään, jättävät ne kärsimään ja kuolemaan.

Tätäkö on suomalainen eläinten arvostus?

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Niin, ja todettakoon vielä, että Mandi on yhä keskuudessamme hyvinvoivana. Vuosi sitten hän sai kaverikseen Mindin, joka on nostattanut Mandin iloa ja hoivaviettiä.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset